Tervetuloa vastakohtien kaupunkiin

Sitä on miettinyt jo ainakin vuoden, että minkälaista se elämä on oikein Buenos Airesissa. Onko se kamalaa, ihanaa vai pelottavaa. Ammutaanko minut kadulla vai joudunko mafian kidnappaamaksi. Jos alat etsimään, tulet huomaamaan, että internet on pullollaan näitä tarinoita, joissa keskellä kirkasta päivää lapsi ryöstää rahat aseella uhaten. Nyt voin kertoa kuitenkin oman mielikuvani varauksetta.

Yhden päivän kokemuksella olen kertakaikkisen ihastunut tähän maahan, ja ennenkaikkea tähän kaupunkiin ja kaikkiin sen miljooniin ja miljooniin ihmisiin. Tämän yhden päivän aikana olen tehnyt ensimmäiset rikokseni, nähnyt enemmän köyhyyttä kuin koskaan elämässäni, nähnyt enemmän lasisia pilvenpiirtäjiä ja rikkauksia kuin koskaan ennen, nauttinut argentiinalaisesta ystävällisyydestä, puhunut tunteja pelkkää espanjaa, syönyt elämäni suurimman naudan pihvin ja seurannut kauniiden porteñojen liikkeitä puistossa.

Aloitetaan rikoksista. Niistä on aina hyvä aloittaa. Jos alkaisin kirjoittamaan argentiinan taloustilanteesta, voisin kirjoittaa siitä kokonaisen blogin. Sanotaan vaikka, että se on eurooppalaisittain erikoinen. Se pakottaa budjettimatkaajan hieman kiertämään lakia. Lyhyesti sanottuna, inflaation vuoksi valuuttakursseja on kaksi - virallinen kurssi ja sininen kurssi. Virallisella kurssilla yhdellä eurolla saa 8,9 pesoa vaihtopisteistä. Sinisellä kurssilla saa yhdellä eurolla 12 pesoa mustilta markkinoilta. Kerrompa miten tämä toimii.

Tänään lentokentällä vaihtamastani 20- euroisesta oli enää muutama euro jäljellä. Lisää pesoja oli saatava. Suuntasin Florida- nimiselle alueelle. Kävelin coolina pitkin Florida- katua, kunnes kadun reunoilla alkoi parveilemaan erinäisiä miehiä toistellen sanoja "cambio cambio cambio". Valitsin heistä yhden ja ilmoitin olevani kiinnostunut cambiosta. Hän vei minut yhden rakennuksen sisälle pieneen huoneeseen, joka oli naamioitu matkayhtiöksi. Matkalla mies jutteli mukavia. Pian rahat laskettiin, ja Suomesta tuomani eurot ja dollarit vaihtuivat pesoiksi sovitulla vaihtokurssilla (tästäkin voi tinkiä). Milton oli opettanut minut tunnistamaan väärennetyt rahat, joita on paljon Buenos Airesissa, joten kääntelin rahoja tärisevin käsin asiantuntevan näköisenä, laskin ne, ja lopulta asettelin rahapussiin huolellisesti. Poistuin pikimmiten paikalta. Mitä juuri tein, on laitonta, mutta vaikka poliisi tietää tästä, ei se puutu asiaan mitenkään. Tämä tuli todistettua, kun cambio- miehet toistelivat "cambio cambio cambio" poliisin kävellessä ohi. Vaikka tämä kuulostaa erikoiselta, oli se loppujen lopuksi melko harmiton toimenpide, nämä miehet tekevät tätä työkseen. Mutta onhan se aina hieman kiusaantunut tilanne astua yksin muutaman neliömetrin "toimistoon" taskussa noin tuhat euroa ja havaita, että näillä kavereilla on kaikki laatikot täynnä pesoja ja muutama kaveri vartio ovea. Cambio- miehet eivät periaatteessa ole rikollisia, vaikka toiminta ei olekaan laillista (ironista?). 

Slummialue

Pahvihökkeleitä sillan alla

Siirrytään seuraavaksi muihin positiivisiin aiheisiin, kuten köyhyys. Tämä oli ensimmäinen asia, minkä kohtasin laskutumiseni jälkeen. Matkalla bussilla lentokentältä keskustaan näkee ensin lähinnä hevosia ja lehmiä pellolla, mikä oli mieltä lämmittävää. Sen jälkeen tulee vastaan villa miseria, eli tuttavallisesti slummi. Tämä on liki silmänkantamattomiin jatkuva tiheä rypäs tiilestä ja muista saatavilla olevista rakennusmateriaaleista tehtyjä hökkeleitä, jotka tuntuivat kasvavan kuin muurahaiskeot toinen toisensa päälle. Tiilihökkelin päällä saattoi olla peltihökkeli. Kaikilla ei kuitenkaan mene näinkään hyvin, vaan kaikkein vähäosaisimmat asuivat sillan alla pahvirakennelmissa. Slummin jälkeen rakennukset vaihtuivat hiljalleen vaihteleviksi neuvostomaisiksi kerrostaloiksi, jotka kohosivat epävarmasti toinen toistaan korkeammalle. Tässä vaiheessa jahkailin hieman valintaani muuttaa asumaan tänne. Kulman takaa paljastuivat kuitenkin uskomattoman komeat espanjalaistyyliset rakennukset, jotka kehystivät ylväinä leveitä katuja ja suuria aukoita. Muutama sata metriä eteenpäin, ja jopa Miamin loiste jäi kakkoseksi tälle näylle. Lukematon määrä lasisia toimistorakennuksia kohosi pilviin kilpaillen mahtavuudesta toistensa kanssa. Kaikki aiemmin näkemäni tuntui minimalistiselta tähän verrattuna (tässä huomio, että Yhdysvalloissa en ole käynyt muissa suurissa kaupungeissa kuin Miamissa, ja Aasiassa en ole käynyt lainkaan). Toisinaan saattaa nähdä jopa vieri vieressä 1800- luvun arkkitehtuurin mestarityön ja yli 100- kerroksisen lasisen pilvenpiirtäjän. Näiden juurella pienissä peltihökkeleissä myydään käytettyjä kirjoja ja korttelin päässä kerjäläisperhe pahvihökkelissään viettää siestaa. Jokaisen kulman takaa saattoi avautua erilainen näkymä.Tervetuloa Buenos Airesiin.

Nyt kun ollaan jo päästy positiivisiin aiheisiin, siitä on hyvä jatkaa. Puhutaampas yksi kappale argentiinalaisista. Heihin ei voi olla rakastumatta. Sen lisäksi, että he ovat kertakaikkisen kauniita ihmisiä, en ole vielä missään kohdannut tällaista ystävällisyyttä. Lentokentältä saavuttuani yritin päästä metrolla Miltonin luokse, joka majoittaa minut. Pyörin epävarmana metroasemalla tietämättä mitä tehdä, kun en onnistunut ostamaan lippua. Pian muuan nainen tuli kysymään, tarvitsenko apua, ja selitin, että en saa ostettua lippua ja minun pitäisi hankkia metrokortti. Tämä oli ensimmäinen kosketukseni espanjankielen kanssa ja puhuminen oli hyvin epävarmaa, mutta sain asiani selitettyä. Hän kulutti noin 20 minuuttia omaa aikaansa auttaen minua hankkimaan metrokortin, ja oli miltei saattamassa minua perille asti kun vakuutin, että kyllä minä osaan metroa käyttää. Ehkä hatara olemukseni ei viestinyt samaa - tukahduttava kuumuus, nälkä, jano, kaksi vuorokautta valvomista ja liki 20- kiloinen rinkka sai pienen tytön tärisemään uupumuksesta, enkä meinannut saada laskettua hikisiä rahoja, samalla yrittäen varmistaa, ettei kukaan varasta minulta mitään. Tranquilo, tranquilo, señora toisti. Rauhallisesti, rauhallisesti. Lopuksi señora suuteli poskelle ja toivoi, ettei minua ryöstetä. Retiron alue oli totisesti melko luotaantyöntävää, ja ennenkaikkea piti varoa, ettei jäänyt hullun kuskin yliajamaksi. Jos voisin tämän viestin tälle señoralle välittää - muchas gracias, et voi uskoa, miten ihanalta tuntui, että ensimmäinen argentiinaalinen ihminen kenet tapasit, oli noin sydämmellinen.

Yksi kappale ei riitä kuvaamaan argentiinalaisten ystävällisyyttä. Kerron vielä siitä, miten ostin tänään kirjan. Argentiina on kirjojen ystävän paratiisi – käytettyjä kirjoja myydään jopa eurolla ja kaupunki pursuaa toinen toistaan upeampia kirjastoja, joissa parhaimmillaan soittaa taustalla pianisti. Peltikattoiset pienet hökkelit suorastaan vetävät puoleensa kadunkulkijaa selaamaan kulahtaneita kirjoja. Myös minua. Pian myyjä alkoikin juttelemaan minun kanssani ja kysyin, voisiko hän suositella jotain pientä kirjaa, minkä voisin ottaa mukaan matkalleni Patagoniaan. Pian sukelsinkin Argentiinan kirjallisuuden historiaan, kun tämä señor kävi läpi miltein puolet kirjakokoelmastaan etsien minulle sopivinta kirjaa, samalla kysellen Euroopasta ja minun elämästäni. Kävi ilmi, että hänen poikansa on syntynyt samana päivänä kuin minä. Lopulta vietin hänen kanssaan liki tunnin rupatellen matkailusta ja kirjoista. Hän oli vain yksinkertainen mies, joka myy käytettyjä kirjoja peltihökkelissä, mutta hänellä oli suuri sydän. Lopulta päädyin kokoelmaan tunnettuja argentiinalaisia rikostarinoita 1900- luvun alusta, ja sen kaveriksi nappasin espanjan sanakirjan. Hän myy kirjojaan aivan tulevan yliopistoni kupeessa, joten lupasin tulla kertomaan matkastani Patagoniassa palattuani Buenos Airesiin. Kirjamies antaa suukon poskelle hyvästiksi, mikä on Argentiinassa hyvin normaali tapa.

 

Tämän kaupungin asukkailla totta tosiaan juttua riittää. Yritetäämpä kertoa tapahtumia reaaliajassa: Laskeuduin Buenos Airesiin kaksi päivää sitten ja nyt istun taas lentokentällä. Eilen lähdimme yhdelle huurteiselle San Tielmon pubiin kolmen paikallisen ja kahden ranskalaisen kanssa, mutta päädyin nukkumaan vain kaksi tuntia ennen, kuin minun piti lähteä lentokentälle (eli noin puoli kuusi aamulla). Siihen yhteen olueen se jäikin, mutta aika vierähti kuin siivillä kuunnellen Miltonin ystävän Tómaksen tarinoita Argentiinan, ja oikeastaan koko Etelä-Amerikan, ongelmista. Politiikka, talous ja niiden kieroutuneisuus ei jätä ikinä porteñoja hiljaiseksi. Tómas ei jättänyt paljoa tilaa laukoa kommentteja väliin – oikeastaan tunsin olevani enemmänkin oppitunnilla, erinomaisella oppitunnilla. Nyt ymmärrän Argentiinaa ja sen ihmisiä taas hieman paremmin. Esimerkiksi se, että Argentiina oli vielä 30- luvulla maailman kuudes talousmahti, ja että jopa 90 % sen asukkaista oli eurooppalaisia, tuli minulle hieman uutena tietona. Ei ihme, että tämän nyt korruptoituneen ja kriisistä kriisiin sinnittelevän maan asukkaat ovat niin ylpeitä maastaan. Kun kello oli jo aivan liian paljon, ahdoimme kaikki kuusi Tómaksen autoon ja viiletimme läpi öisen Buenos Airesin aivan liian lujaa musiikin pauhaten. Öinen ilma oli uskomattoman lämmin ja retkotin toista kättä ikkunasta ulkona. Miltonin luona päätimme (siis minä, argentiinalaiset ja ranskalaiset) ottaa vielä lasillisen viiniä ja terästää salsa- ja tango- liikkeitä, joita kukaan ei kuitenkaan osannut.

Kun yhdistän tähän vielä majoittajani Miltonin ylettömän ystävällisyyden (ja suurimman ikinä syömäni naudanpihvin), sen ystävällisen tytön joka auttoi minua ostamaan SIM- kortin, sen tunnin jonka vietin keskuspuistossa katsellen kauniiden ja atleettisten porteñojen (eli Buenos Airesilaisten) liikkeitä, olen aikalailla myytyä naista. Ja olen ollut täällä vasta kaksi vuorokauden ja nähnyt ainoastaan muutaman kaupunginosan. Yksi on varmaa: tästä vuodesta tulee mieleenpainuva. Olkoon tämä missioni muuntautua kylmästä suomalaistytöstä lämminsydämiseksi porteñaksi, joka puhuu espanjaa viehättävällä italialaisella aksentilla. Tästä tekstistä tuli hieman pitkä, mutta se oli nopea purkautuminen kaikesta siitä, mitä rinnassa tällä hetkellä velloo. Buenos Airesin helle on kuitenkin liikaa minulle ja, kuten mainitsin, istunkin tällä hetkellä lentokentällä matkalla kohti maailman loppua, jossa lämpötila on noin 25 astetta alhaisempi.