Kori shampanjaa, s'il vous plaît

Kuvassa koko porukka Pariisissa

Se, missä  vietin kuluneen viikon, on oikeastaan yhdentekevää. Merkityksellistä on vain, kenen kanssa sen vietin. Tärkeintä oli, että saimme ystäväpiirin ympäri maailmaa kasaan vaihtamaan vuosi yhdessä, muistelemaan vuosien takaisia tempauksia, suunnittelemaan tulevia konnuuksia ja ennen kaikkea aiheuttamaan yleistä hämmenystä. Ja sitä todentotta aiheutettiin. En olisi voinut kuvitella parempaa loppua vuodelle, ja alkua uudelle, jännittävälle vuodelle, kuin viettää se näiden yhtäläisesti kieroutuneiden ystävieni kanssa. Seuraavaan kertaan menee ainakin vuosi, ja kun osa on jo saanut yliopistosta paperit kouraan ja suuri osa opiskelee, tekee töitä ja asuu ties missä päin maailmaa, oli suoranainen ihme, että saimme miltein koko TTY:n kaverijengin kasaan, vaikka jotkut olivatkin vain yhden tai kaksi yötä. Ehkä niin oli tarkoitettu.

Uuden vuoden iltana nauttimassa shampanjaa, johon kerkesi jossain vaiheessa kyllästyä

Kun viikko on täynnä naurua ja nostalgisointia, on vaikea nostaa mitään esille. Olinhan kuitenkin Pariisissa, eli siitä on kai kerrottava muutamalla lauseella. Jotenkin tiesin jo ennen sinne menemistä, ettei Pariisi ole kaupunki minua varten. Ja olin oikeassa. Ensimmäinen päivä Pariisissa jätti minut kylmäksi. Ehkä suurimpana syynä se, että vietin aivan liian vähän aikaa itse Pariisissa, ja ihmisistä suurin osa vaikutti olevan turisteja, jolloin kaupunki jäi pinnalliseksi ja sieluttomaksi. Se oli se elokuvista ja postikorteista tuttu sieluton kaupunki. Tarpeen olisi ollut vaellella kauemmaksi nähtävyyksistä ja tarkkailla pariisilaisten elämää. Kaupunki kaipasi makuuni ripauksen lisää rappioromantiikkaa, ehkä sekin olisi mahdollista löytää lähiöistä.

Toisena päivänä Pariisissa aloin hiljalleen pitämään kaupungista. Arkkitehtuuri on persoonallista ja siinä on paljon pieniä yksityiskohtia. Turistikeskittymien ulkopuolella saattoi jo aistia  pariisilaisuutta - sillä on sittenkin oma vahva persoonallisuutensa, vaikkei se olekaan minua varten. Toisinaan liki puolet asukkaista vaikuttaa olevan maahanmuuttajia Afrikasta. Omia lempipaikkojani olivat englanninkielinen kirjakauppa & kirjasto "Shakespeare & Co" (löytyy läheltä Notre Damea) sekä sopivan rispaantunut (ja hieman pahanhajuinen) belgialainen olutbaari "Bouillon Belge". Pariisi pikkupubista belgialaisen oluen takaa näytti jo paljon paremmalta, opetellen uusia hyödyttömiä lauseita ranskaksi ranskalaisten ystävieni kanssa. Boillon Belgessä teimme uusia ystäviä viereisen pöydän pariisilaisporukan kanssa ja aloin uskoa, ettei pariisilaisuus voi olla niin pahasta. Pubista poistuttuamme kiisimme ympäri öistä Pariisia huiputtaen satunnaisia kadunkulkijoita ja ajaen metrolla siksakkia vääriin suuntiin vääriä linjoja. "Onhan meillä vielä monta laulua jäljellä laulettavana". Matka Gif-Sur-Yvetteen Pariisista on pitkä, liki kaksi tuntia, mutta se ei haittaa meitä. Linnut laulavat ja tähdet tuikkivat kuolemanhiljaisessa Gif-Sur-Yvettessä.

Teekkarit Pariisin metrossa

Jeremie, kenen luona asuimme, asuu n. 40 km päässä Pariisista, Gif-Sur-Yvettessä, joka on varsin sieluton rikkaiden kommuuni golf- kentällä ja pienellä kyläkeskuksella varustettuna.  Onneksi tämäkin kommuuni saa sielun, kun Jeremie selittää kukkulalta missä hän tapasi lapsena leikkiä, ja missä paikalliset nuoret kokoontuivat. Kiipesimme Marinen kanssa omenapuuhun syömään syksyn viimeisiä omenoita, ja nautimme suomalaisttain keväisestä ilmasta peippojen visertäessä. Bussit kulkevat vain harvakseltaan päiväsaikaan, meillä ei ole autoa ja juna-asemalle on matkaa muutama kilometri (ja melkoinen kukkula kiivettävänä). Onneksi on olemassa erinomaisia oikoreittejä (kiitos tästäkin mieleenpainuvasta kokemuksesta Jeremie!). Tulimme eräs ilta myöhään Pariisista ja päätimme oikaista metsän poikki. Oikeastaan keskityin vain siirtämään jalkojani eteenpäin kavutessani rapaista mäkeä säkkipimeässä ylöspäin, kun joku kehtasi huomauttaa, että "kauhuelokuvat kuvataan usein tällaisissa olosuhteissa." Ja tosiaan, oli melkoinen rajuilma, puun latvat hakkasivat toisiaan vasten eikä niiden pauhaamiselta ja runkojen narinalta muuta kuullutkaan. Se oli mieleenpainuva, liki tunnin kestävä oikoreitti.

Gif-sur-Yvetten omenapuussa

On kerrottava vielä yksi erityisen hauska tarina viikon varrelta. Se tapahtui ensimmäisenä yönä. Istuimme Jeremien olohuoneessa soittaen kaikilla saatavilla olevilla instrumenteilla ennenkaikkea Laadukasta Musiikkia ja kello oli yli puolen yön. Ovi kävi, ja oletimme sen olevan ilman muuta Jeremien veli emmekä keskeyttäneet intensiivistä soitantaa (nokkahuilu, huuliharppu, akustinen ja sähkökitara, sekä tietenkin laulua, kaikki yhtälailla kaunista ja upeaa). Yllättäen tutun näköinen naama putkahtaa olohuoneeseen, joka onkin ystävämme Martin, joka oli suurempia ilmoittamatta liftannut päivässä Itävallasta Pariisiin. Talo oli oikeastaan täynnä, mutta Luolasta, eli Jeremien huoneesta, jossa nukkui jo 4 poikaa, löytyy aina tilaa yhdelle ylimääräiselle kulkurille. Tässä vaiheessa olimme jo unohtaneet Emilin, joka oli kävelemässä Gif-Sur-Yvetten juna-asemalta. Iloinen joukko kävi noutamassa Emil- paran pimeydestä. 

Nyt talossa ei ole jäljellä kuin minä ja Jeremie. Neljän tunnin päästä minäkin olen jo matkalla Orlyn lentokentälle, mistä matka jatkuu Madridin kautta Buenos Airesiin. En vielä täysin pysty käsittelemään sitä, että olen lähdössä Euroopasta liki vuodeksi. Sanoin moikat kaikille kavereille ikään kuin näkisin heidät taas huomenna uudestaan. Sitä hetkeä odotellessa, jolloin tajuan, että olen oikeasti kaukana kotoa enkä tule palaamaan kotiin pitkiin aikoihin.