Ihan ensimmäisenä on kerrottava hieman blogin nimestä. Tarkkasilmäisimmät suomen_kielen_taitajat ovat ehkä havainneetkin, että maailman loppuhan tulisi oikeaoppisesti kirjoittaa yhteen. Tässä vaiheessa voinen huomauttaa, että kyseessä ei suinkaan ole maailmanloppu, vaan maailman loppu. Joidenkin mielestä ehkä matka noinkin syrjäisiin kolkkiin yksin on minun maailmani loppu, siis maailmanloppu. Mutta fear not, siitä ei ole kyse. Kyse on siitä, että yksi ensimmäisistä matkakohteistani minne lennot on jo ostettu on kutsumanimeltään "fin del mundo" eli maailman loppu, sillä maailma loppuu siihen - sen etelämpänä on vain etelämanner. Se, missä se on, selviää aikanaan. Blogissa tullaan muutenkin pyörimään maailman äärimmäisissä kolkissa Suomesta katsottuna, joten nimi ajanee asiansa.
Se siitä. Tämän blogin visio on lähettää merkkejä eloonjäämisestä, kirjoittaa muistemia omaan käyttöön, ehkä inspiroida satunnaisia lukijoita lähtemään tutkimaana maailman teitä, tai joitakin saattaa kiinnostaa turvallisesti kotisohvalta, miltä se maailma näyttää maailman toisella laidalla.
Minne sitä ollaan menossa? Espanjan kieli aina kiehtoi minua, mutten yrityksestä huolimatta saanut mahdollistettua sen opiskelua lukiossani (kuulemma nykyään onnistuu, opiskelkaa hyvät ihmiset jos vain voitte). Yliopistossa aloin opiskelemaan espanjaa ja ihastuin siihen. Ääni kuitenkin sanoi pääni sisällä, että Espanja on aivan liian lähellä, liian turvallinen ja liian organisoitu (niinpäniin). Onneksi Kristoffer Kolumbus rantautui laivallaan Etelä-Amerikkaan vuonna 1492 (puuttumatta intiaanien "hävittämiseen" liittyviin eettisiin kysymyksiin) ja nyt myös minä voin opiskella, matkustaa ja elää "tutulla ja turvallisella espanjan kielellä" toisella puolella maapalloa. Ajatuksissa on reissata ensin pari kuukautta Patagoniassa, opiskella lukukausi Buenos Airesissa (yliopistopaikka on jo kuitattu), ja sen jälkeen katsoa mitä tapahtuu. Suomeen tullaan sitten, kun rahat loppuvat, toivottavasti ei ihan heti. Finnairin tapaan voin antaa laatulupauksen: jouluksi kotiin. Meidän perheessä on tapana sanoa: "lähtö saattaa tulla hyvinkin nopeasti". Ja kyllä, lähtöön ei ole aikaa kuin yksi yö.
 |
| Fiiliksiä viimeisenä aamuna Hervannassa |
Vaikka odotin lähtöä jo vuosia, tuli se loppujen lopuksi kuitenkin yllättävän nopeasti. Tuntui, että Suomessa on kasa keskeneräisiä asioita, mutta tosiasiassa koskaan ei ole oikea aika. On vain tehtävä päätös ja lähdettävä. Siinä vaiheessa havaitsin miten lopullista lähtöni on, kun koko maallinen omaisuuteni oli varastossa kolmen neliömetrin tilassa, eikä minulla ollut enää asuntoa. Viimeisestä kuukaudesta asuin kolme viikkoa kaverini kämpällä ja viikon vanhempieni luona. Läksiäisiä on kuitenkin ollut viimeinen kuukausi pullollaan, kohokohtana teekkarityyliin neljä päivää kestävä PikkujouluWappu- läksiäiset. Alhaalla kuvassa neljännen päivän aamuun asti selvinnyttä jengiä silliaamiaisella - huom. haalarit ovat hieman vaihtaneet juhlinnan aikana omistajaa. Tämä tuntui täysin oikeutetulta tavalta juhlistaa kolme ja puoli vuotta kestänyttä taivalta Hervannassa (kodin arvonimen saavuttanut paikka), ja pakettiin saatua tekniikan kandidaatin tutkintoa (joka teekkarin elämässä on vain tyhjänpäiväinen etappi kohti diplomi-insinööritutkintoa, ei kannata onnitella).
 |
| Läksiäiset nro. 1 päivä 4. Puolet jatkavat vielä Pariisiin. |
Aamulla starttaa bussi Seinäjoelta Helsinkiin. Illalla istun Gif-Sur-Yvette:ssä, lähellä Pariisia, vastaanottamassa uutta vuotta ympäröimänä parhaat ystävät. Hyvä ranskalainen ystäväni Jeremie lupasi majoittaa meidät kaikki (8 henkilöä) vanhempiensa kotona (jotka itse ovat ulkomailla). Onko parempaa tapaa hyvästellä Eurooppa ja vaihtaa vuosi? Viikon päästä kuitenkin sanon "hasta luego", karistan Euroopan pölyt lopullisesti ja lähden kohti Seikkailua. Au revoir!
