Uteliaiden kulkijoiden maa - El Salvador

Siinä missä turistit ovat merkittävä rooli osana katukuvaa etenkin maissa kuten Meksiko, Peru ja Brasilia, jotka johtavat Latinalaisen Amerikan turismitilastoja, roikkuu El Salvador surkeana häntäpäässä yhdessä epäsuositun ystävänsä Paraguayn kanssa. Siinä missä Paraguay ei houkuttele turisteja tasaisena ja kuumana maana, jolla ei ole naapurimaihinsa verrattuna paljoa tarjottavana, on El Salvador leimattu väkivallan ja huumesodan ytimenä, jota jopa hieman uskoutuneemmat reppureissaajat karttavat kuin ruttoa, ja ohittavat sen nopeasti matkallaan mantereen läpi, vieraillen ehkä biletys- ja surffausmekassa El Tuncossa. Murhatilastoja katsoessa ei totisesti hymyilytä, mutta kertovatko ne koko totuutta maassa? Onkohan niin, että Discovery Channelin dokumentit jengeistä kuten MS-13 ja Barrio 18 hautaavat turhaan maan toiveet houkutella ulkomaalaisia turisteja?

Sain mahdollisuuden vierailla El Salvadorissa osana projektia, jossa olin mukana Tanskassa useamman vuoden ajan. Oikeastaan matka tuli parhaaseen mahdolliseen saumaan, sillä olin päättänyt muutta takaisin Guatemalaan ainakin joksikin aikaa, ja sain houkuttelevan työtarjouksen. Samalla minulle annettiin mahdollisuus tutustua sekä El Salvadorin historiaan, nykytilanteeseen ja politiikkaan, ja kysyä kaikki ne kysymykset paikallisilta, joihin palavasti halusin kuulla vastauksen.

Sen lisäksi, että majoituin viikoksi Suchitoton alueelle, jossa tutustuimme paikallisen järjestön La Plataforma Global työhön, käytin noin viikon reppureissaamiseen ympäri maata samalla tavalla, kuin reissaisin missä tahansa muussa maassa. Tähän kuului ruuhkaisia paikallisbusseja, liftaamista lava-auton perällä, suuria ja pieniä kyläjuhlia, syrjäisiä kyliä maaseudulla sekä pääkaupungin hulinaa. Mukanani minulla oli kaksi kaveriani Tanskasta, jotka eivät olleet koskaan käyneet Latinalaisessa Amerikassa, eivätkä he puhuneet espanjaa oikeastaan sanaakaan.

Värikäs Suchitoto

Vaikka yritin vakuutella itselleni, että matkailuviraston varoittelut ovat pääasiassa puppua, olin hiukkasen hermostunut saapuessani maahan. Tarkoituksenamme oli ottaa lentokentältä suoraan paikallisbussi taxin sijaan. Etenkin Guatemala City:n lentokenttä on järkyttävällä paikalla keskellä kaupunkia, jossa saapumisterminaalia ei ole laisinkaan ja katu vilisee jos minkälaista kadunkulkijaa nykimässä hihasta. Sen sijaan San Salvadorin lentokenttä on kaukana kaupungista, keskellä vehreää maaseutua, eikä ulkona ollut kuin yksi taksikuski kysylemässä kyydin tarvetta. Odotettuamme hetken saapui mikrobussi kohdalle karkkimyyjän heittäessä meidät sisälle (heillä on tapana auttaa kuskia rahastamaan, jos apukuskia ei ole). Siitä hetkestä lähtien kaikki huoleni hautautuivat mieleeni palautuvan nostalgian myötä - hymyilin kuin hullu bussin viilettäessä läpi trooppisia teitä cumbian pauhaten taustalla, matkustajien hyppiessä sisään ja ulos. Kaikki oli niin kuin ennen. Vaikken ole ikinä käynyt El Salvadorissa, minulla oli kumman kotoisa ja turvallinen olo. Kaikki toimii niin kuin muistikuvissani. Tästä alkoi kahden viikon retkeni El Salvadoriin, jossa mukanani kulkivat "lapseni" eli vapaaehtoistyökaverini Tanskasta: Beer ja Nicklas.

Mitä turistin pitää tietää maasta, jossa vierailee? 

Turistina on helppo tehdä täysin harjaanjohtavia johtopäätöksiä, jos ei tunne maan taustoja. Monia asioita saattaa jäädä huomaamatta, tai maasta voi saada jopa täysin vääristyneen kuvan. Etenkin vieraillessaan maassa, kuten El Salvadorissa, taustalla vaikuttavien historiallisten ja poliittisten vaikutteiden tunteminen on äärettömän tärkeää. Voit hyvinkin viettää maassa viikkoja ihaillen upeita trooppisia hiekkarantoja, bilettäen El Tuncossa tai syöden pupusoita aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi (juustolla ja lihalla/vihanneksilla täytetyt maissi- tai riisilätyt jotka välillä tuntuvat kattavan 90% salvadorilaisen ruokavaliosta). Jokainen tietysti hakee matkaltaan mitä haluaa, mutta minulle matkustaminen on tilaisuus ymmärtää maita, ja sitä kautta koko maailmaa, paremmin.

Mitä Suomessa ja Euroopassa kuulee El Salvadorista liittyy yleensä joko huumejengeihin tai laittomiin maahanmuuttajiin. Todellisuudessa siellä matkustaessa nämä ovat asioita, joita ei juuri näe eikä kuule muuta kuin sanomalehdessä, jossa retostellaan väkivaltaisilla kuvilla kylväen pelon ilmapiiriä. Viettäessämme viikon Suchitotossa paikallinen järjestö varmisti, että saamme kunnon kattauksen maan historiaan ja politiikkaan, tutustuttamalla meitä vanhoihin guerrilla- taistelijoihin, viemällä syvälle maaseudulle näkemään, minkälaisessa epätasa-arvossa osa maasta elää, järjestämällä visiitin paikalliseen feministiorganisaatioon, sekä näyttäen keinoja, joilla paikalliset taistelevat tehdäkseen maastaan tasa-arvoisemman ja kaikille paremman elää.

Välillä monet ihmettelevät, että miksi juuri nämä kolme maata (Guatemala, Honduras ja El Salvador) täällä Väli-Amerikassa ovat niin väkivaltaisia, ja jääneet kehityksessä muista maista jälkeen. Miksi esimerkiksi Costa Rica on niin rauhallinen ja kehittynyt? Maailmassa on yksi asia, joka hidastaa kehitystä luultavasti enemmän kuin mikään muu: sota. Samasta syystä myös nämä kolme maata jäivät kehityksessä jälkeen, sisällissodan runnellen niitä pahimmillaan liki 40 vuotta, aina 90- luvun puoliväliin asti. Samalla, kun Costa Ricassa ei ollut edes armeijaa. Asian surullisuutta lisää vielä se, että koko sodan juurena oli se, että rikkaat halusivat rikastua köyhien kustannuksella, johon köyhät eivät enää suostuneet. Ja rahat tähän sotaan tulivat pääasiassa Yhdysvalloilta. Kun tästä rakennetaan aasinsilta jengeihin, ei Väli-Amerikassa ollut jengejä ennen kuin ne syntyivät Yhdysvalloissa sisällissotaa paenneiden perheiden teineistä, jotka kamppailivat asemastaan LA:n kaduilla - ja jotka lopulta lähetettiin takaisin Väli-Amerikkaan levittämään jengikulttuuria. Tämän tarinan halusin jakaa vain siksi, että on helppoa osoitella maata sormella, "sinä paha maa", kun tosiasiassa kaikki on niin monen asian summa.

Matkustin itse koko maan päästä päähän vieraillen sekä pääkaupungissa että syvällä maaseudulla, huomaamatta mitään tavallisesta poikkeavaa, enkä muilta matkustajiltakaan ole kuullut mitään epämääräistä. Tottakai on tiedettävä perus turvallisuustekijät, kuten välttää yöllä matkustamista tietyillä alueilla, joitakin alueita välttää kokonaan, jättää se Rolex kotiin jos jostain syystä semmoisen omistaa, kulkea pimeällä jalan vain turvallisilla alueilla ja AINA varmistaa paikallisilta, onko täällä turvallista kulkea ja miten kohteeseen pääsee turvallisesti. Jos he kehottavat ottamaan bussin, ota bussi. Jos he kehottavat kävelemään, kävele. Jos neuvotaan ottamaan uber, ota uber. Itseasiassa minun matkallani kukaan ei kertaakaan sanonut, että älä kävele täällä tai älä ota bussia täällä, eli kovin vaikeaa ei ole pysyä turvallisilla alueilla.

Kohtaamisia paikallisten kanssa

Olen aiemmin maininnut ihmiskeskeisen matkustamisen, joka korostuu entisestään El Salvadorissa, jonka ihmiset eivät epäröi aloittamasta keskustelua turistin kanssa. Myös ystäväni Beer ja Nicklas yllättyivät siitä, miten monta hyvin englantia puhuvaa paikallista siellä on. Tämä johtuu osittain siitä, että 80-90- luvulla sisällissodan aikaan hyvin moni lähti Yhdysvaltoihin, oppien siellä englantia. Monella on myös sukulaisia Yhdysvalloissa, jolloin kuulin myös hyvin mielenkiintoisia "spanglish" keskusteluja, joissa lapset puhuivat englantia ja espanjaa sekaisin. Lisäksi etenkin pääkaupungissa monet nuoret panostavat paljon englannin oppimiseen. Oman kokemukseni mukaan paikallisten uteliaisuus ja avoimuus matkailijaa kohtaan, sekä halu auttaa, oli korkeampi kuin missään aiemmin vieraillessani latinoamerikkalaisessa maassa. Toisaalta koin suuren ristiriidan Yhdysvalta- vastaisuudessa. Siinä missä Yhdysvaltojen lippuja levitetään kaikkialle, ja melkein kaikilla on siellä asuvia tuttuja, on monella hyvin negatiivinen asenne amerikkalaisiin - luultavasti johtuen politiikasta, jota Yhdysvallat on harjoittanut El Salvadoria ja heidän kansaansa vastaan. Jotkut luulivat, etten ymmärrä espanjaa, ja kuulin heidän puhuvan hieman loukkaavaan sävyyn meistä, kunnes korjasin, että olemme Euroopasta, jolloin yhtäkkiä heidän suhtautumisensa meihin muuttui. Tämä ei toki koske kaikkia - monet luulivat, että olemme amerikkalaisia, mutta silti he olivat ystävällisiä meitä kohtaan.

Luis, vanha guerilla- taistelija

Yhtenä esimerkkinä kohtaamisista paikallisten kanssa liittyy iltaan Atacon kaupungissa. Minä ja Beer lähdimme oluelle paikalliseen kanttiiniin, kun oikeastaan mitään muuta paikkaa ei torstai-iltana ollut auki. Ovelta iäkkäämpi lihava mies mahtavalla nahkasolkivyöllä jo huusikin meille englanniksi "C'mon in!". Hän oli käynyt koulunsa Yhdysvalloissa ja nyt hän oli omien puheidensa mukaan suuri maanomistaja kahvitiloineen Atacon alueella. Muita asikkaita kanttiinissa olivat kaksi nuorta tyttöä Santa Anasta ja yksi nuorehko mies, jotka kutsuivat meidän pöytäänsä. Siinä missä yksi tytöistä kosiskeli vitsikkäästi Beer:iä, kertoi toinen minulle, että tänään on suuret kyläjuhlat Jujutlassa, puolen tunnin matkan päässä Atacosta. Niin siinä kävikin, että puolen tunnin kuluttua istuimme oluinemme lava-auton perällä kymmenen paikallisen nuoren kanssa matkalla kohti Jujutlaa. Oletusarvoni oli joitain suuria vanhoja maailmanpyöriä, ruokakojuja, ja ehkä cumbia- bändi. Yllätykseni olikin suuri, kun kylän pääkatu oli valjastettu valtavilla disco- valoilla ja kaijuttimilla live DJ:n soittaen pääasiassa elektronista musiikkia niin kovaa, että luulin tärykalvojeni halkeavan, nuorison pomppien hullun lailla. Oletusarvoni perinteisistä kyläjuhlista oli tästä aika kaukana, kun minulle mainittiin siellä olevan "musiikkia ja tanssia". Näin kehitys pukkaa myös El Salvadoriin. Koska meillä ei ollut muuta mahdollisuutta palata Atacoon kuin lava-auto, jolla tulimme, oli meidän pakko olla siellä kolmeen asti, kunnes bileet loppuivat. Tämän jälkeen he ajoivat vielä toiseen kylään, Apanecaan, syömään grillattuja lihanpalasia (mikä tarve mennä toiseen kylään syömään tuohon aikaan yöstä, kun tuollakin oli ruokaa?). Lopulta kylmästä hytisten tunnin lava-autokyydin jälkeen pääsimme omaan petiimme nukkumaan viiden aikaan aamuyöstä Nicklaksen ihmetellen, että kylläpä meni pitkäksi se yksi olut kanttiinissa. 

Papaturron kyläjuhlat syvällä maaseudulla - vuosittainen juhla sisällissodan päättymisen kunniaksi. Ohjelmaan kuului tanssia, laulua, räppiä ja break dancea. 

Jujutlan kyläjuhlat - ulkoilmadisco

Miettimässä kello 4:30 aamulla, että milloin täältä pääsee nukkumaan

Kun puhutaan juhlista, ne ovat yleensä asia, joka tulee ensimmäisenä mieleen Latinalaisesta Amerikasta. Ja tässä kohtaa stereotypia pitää täysin paikkansa - se on pienten ja suurten juhlien luvattu maa, eikä El Salvador ole tässä todellakaan poikkeus - päin vastoin - siellä juhliminen otetaan mielestäni vielä Guatemalaakin vakavammin, eikä tiukkia aikarajoitteita juhlien loppumiselle tai alkoholin myymiselle ole. Kannattaa siis seurata milloin mikäkin kylä ja kaupunki järjestää heidän "fiesta patronal" eli juhla sen kaupunkin/kylän/lähiön pyhimykselle (joka ei missään tapauksessa tarkoita, että juhla olisi jotenkin uskonnollinen). Väliamerikassa näistä massiivisin on Carnaval de San Miguel El Salvadorisssa, jossa itsekkin vierailimme, jonne kerääntyy parhaimmillaan puolisen miljoonaa ihmistä, ja kaupungin jokaisessa kulmauksessa on yksi esiintymislava, joita on yhteensä yli 50. Parhaimmillaan nämä kaikki soittavat musiikkia yhtä aikaa, ja juhlat jatkuvat aamuyöhön asti. Tämä voi tosin olle monelle vähän liikaa, jolloin myös pienempien kaupunkien, kuten Ataco, Apaneca tai Jujutla, juhlat tarjoavat varmasti riittävästi viihdettä. Yleensä juhlissa on paljon poliiseja, eikä varsinaisia turvallisuusriskejä taskuvarkaita lukuunottamatta ole - en nähnyt yhtäkään, joka olisi ollut todella humalassa, käyttäytynyt häiritsevästi tai tapellut. Tällaiset ihmiset poistetaan katukuvasta hyvin nopeasti. 

Missä El Salvadorissa kannattaa vierailla? 

On tullut pälätettyä paljon yleistä El Salvadoriin liittyvää, mutta minkälainen maa se on turistille? Mitä siellä on nähtävää? Voi olla, ettei siellä ole mieltä mullistavia nähtävyyksiä kuten Guatemalan pyramiidit ja tulivuorijärvet, mutta sen sijaan monia mielenkiintoisia pieniä kohteita on roppakaupalla, ja niihin voi ihan hyvin tutustua vaikka paikallisbusseilla kulkemalla ihan niin kuin missä tahansa muussa maassa. Mikä El Salvadorista tekee mahtavan on se, että siellä on hyvin vähän turisteja, jolloin kukaan ei varmasti halua kiskoa sinulta ylihintaa vain sen vuoksi, että olet turisti. Sen sijaan he antavat sinulle erikoiskohtelua, jotta voisit toimia El Salvadorin sanansaattajina muillekin ulkomaalaisille. Ja monet ovat lähinnä yksinkertaisesti kiinnostuneita siitä, mitä ajattelemme heidän maastaan, ja minkälaista meidän maassamme on.  Koska maa on hyvin pieni, ei bussimatkoihin ikinä tule kulumaan liikaa rahaa, ja matkustaminen uskomattoman halpaa. Kallein matkamme, liki 4 tunnin matka San Miguelista San Salvadoriin, maksoi 4 dollaria. Yleinen sääntö onkin, että tunnin matka maksaa dollarin, tai vähän vähemmän, jos etäisyyttä ei ole kovin paljoa. Näin ollen koko maan voi matkustaa päästä päähän noin 7 dollarilla. Tässä kerättynä muutama kohde, joissa kävin, ja oma mielipiteeni niistä.

El Zonten kylä

El Salvador tunnetaan kaikkein parhaiten upeista hiekkarannoistaan ja mantereen parhaista aalloista surffaamiseen. Aaltoja on paikasta riippuen kaikensorttisia helpoista aloittelijoiden aalloista massiivisiin ja haastaviin aaltoihin. Myös hiekkaa löytyy sekä valkoisena että mustana että siltä väliltä, mutta mikä kaikkia paikkoja yhdistää on se, että kaikkialla on turkasen kuuma, jolloin yhdeksän jälkeen aamulla ja ennen viittä illalla ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin roikkua riippumatossa. Itse kävin kolmella hyvin erilaisella rannalla: El Zonte, El Tunco ja El Cuco. El Zonte on todella pieni kylä lähellä La Libertadin kaupunkia, jonne pääsee kätevästi bussilla La Libertadista. Kylä tuntuu uinuvan ikuista unta, ja päivän pääaktiviteetti onkin, kun ruoka-auto saapuu kylään, ja megafonista kajahtaa "mehukkaita tomaatteja, kilo dollarilla! Avokadoja, banaaneja, tamarindoja, pienissä ja suurissa erissä!".   Leipäkuljetus saapuu polkupyörällä kuskin ilmoittaen tästä kelloaan kilistelemällä. Kylässä on kaksi pientä ravintolan tapaista ja muutama pikkuinen kioski - eikä oikeastaan mitään muuta.  Muutamassa päivässä kauppiaspoika tulee varmasti sinulle tutuksi, sillä tylsistyessäsi käyt siellä ainakin viisi kertaa päivässä kuluttamassa aikaasi (ja syöminen on aina sopiva aktiviteetti). Aktiivisimmillaan kylä onkin kuudelta aamulla ja viideltä illalla, kun taidokkaat paikalliset ja ulkomaalaiset surffaajat hyppäävän aallonharjalle. Jos surffata ei osaa, voi aikaa kuluttaa myös rannalta ihailemalla heidän taitojaan (tai arvioimassa, kuka heistä on parhaimman näköinen...). Kahdeksalta illalla oikeastaan kaikkialla on hiljaista ja itse kukin painuu pehkuihin, jotta viiden jälkeen on taas valmis surffaamaan. Kun puhun surffareista, lasken tähän myös suuren osan paikallisista pojista, jotka taisivat myös syntyä aallonharjalla. Vaikka kylässä taitaakin olla yksi ekologinen, laadukkaampi hotelli, ei sitä todellakaan ole hiottu turismia varten, vaan se säilyttää rustisen alkukantaisen miljöönsä, jolloin se vetoaa yhtälailla yksinkertaisiin vierailijoihin, jotka eivät tulleet ottamaan aurinkoa, syömään laadukasta ruokaa tai bilettämään. Minusta oli mainiota viettää siellä pari päivää, vaikken edes surffaa. Sain kokonaisen kirjan luettua ja söin 8 pupusaa - sekä näin muutaman upean auringonnousun ja -laskun kävellessäni upeaa pikimustaa hiekkarantaa pitkin. Sekä tietysti näin surffareita. Mitään muuta en tehnytkään. 

Lähellä El Zontea onkin aivan toisenlainen kylä nimeltään El Tunco, joka varmasti on kaikkien maassa vierailevien ulkomaalaisten huulilla. Se on kuin oma pieni maailmansa turistipoliiseineen, jonne sekä pääkaupunkilaiset että ulkomaalaiset tulevat syömään ja juomaan, ja osa myös surffaamaan. Hiekkarantaa ei ole. Siellä ei oikeastaan ole mitään muuta kuin hotelleja, baareja ja ravintoloita - vähän niinkuin El Salvadorin Mallorca. Monen mielestä siinä on kuitenkin paljon charmia. On siellä ihan hauska käydä bilettämässä, mutten itse olisi yhtä iltaa pitempään viihtynyt.

El Cucossa olin tanskalaisen porukkamme kanssa ainoastaan La Tortuga Verde- nimisessä rantaresortissa (hyvin rustinen sellainen tosin, en ihan kutsuisi sitä nimellä 'resort'), jolloin itse El Cucosta en osaa paljoa sanoa. Hiekka on valkoista ja jatkuu rajattomasti jokaiseen suuntaan, ja sitä on paljon. Paikka on suosittu San Miguel- kaupungissa asuville salvadorilaisille, jotka tulevat sinne viettämään rantalomaa suhteellisen edullisessa, mutta turvallisessa miljöössä. Monet tulivatkin vain päiväreissulle syömään ja juomaan, sekä pulahtamaan meressä. Vaikka majoitus siellä on halpaa (10$/yö), oli ruokailu ökykallista, jolloin läheltä löysinkin yhden koko El Salvadorin lempipaikoistani - "Adele's Pupusas y Más...", eli Adelen pupusat ja muuta. Tämä "muuta" on itseasiassa aika paljon muuta: heillä on myös hostelli/leiriytymisalue meren rannalla ja ravintola kaikenkattavalla ruokalistalla, mutta koska Adele tekee maan parhaat pupusat, on sopivaa nimetä ravintola tuolla nimellä. Tietysti "y más" viittaa myös itse Adeleen ja hänen perheeseensä, joka on itsessään syy vierailla hänen luonaan ja syödä vaikkei olisi edes nälkä. Esimerkiksi meille Adele järjesti ilmaiseksi kyydin autossa San Migueliin syötyämme hänen luonaan kolme kertaa yhden päivän aikana (oikeastaan vietettyämme suurimman osan rantalomastamme hänen luonaan, eikä suinkaan resortissa, josta maksoimme).

Rantojen jälkeen voimmekin siirtyä viihtyisiin pikkukaupunkeihin, joista suurin osa turisteista ei jostain syystä ole kuullut hölkäsen pölystä, sillä he eivät siirry kymmentä kilometriä kauemmaksi aallonharjoista ja rantahietikosta. Näistä pitää ehdottomasti mainita Suchitoto, Nahuisalco, Juayúa ja Concepción de Ataco, joissa itse kerkesin käydä, ja jotka vievät hyvin kauas siitä El Salvadorista, joka saattaa olla monen mielikuvissa. Etenkin korostaisin Suchitotoa erityisen viihtyisänä ja viehättävänä kaupunkina, joka on lisäksi hyvä tukikohta tutustua muihin kyliin, joihin minulla ei ollut aikaa tutustua. Kaikissa näissä kaupungeissa on suloisia, kapeita mukulakivikatuja, keskuspuisto täynnä elämää niin päivällä kuin illallakin, runsaasti ravintoloita joista valita, värikkäitä taloja täynnä toinen toistaan taidokkaampia seinämaalauksia, sekä monia lähellä olevia luontokohteita. Ja mikä parasta, niissä on turvallista tallustella yötä päivää, sekä tutustua paikallisiin, jotka ottavat turistit innolla vastaan.

Suchitoto

Julkinen vessa Juayúassa

Nahuisalcon keskuspuisto

Concepción de Ataco

Juayúa

Telttailu ei tule ehkä heti mieleen El Salvadoria ajatellessa, mutta maassa on itseasiassa paljon paikkoja, joissa teltta on hyvinkin sopiva vaihtoehto nukkumiseen. Itse vierailin näistä vain kahdessa - Cerro Verdessä ja Conchaguassa. Cerro Verde koostuu yhdestä nyppylästä ja kahdesta tulivuoresta, joista molemmille voi kiivetä. Yövyimme Campo Bello- nimisellä leirintäalueella, jossa olimme ainoat vierailijat. Näkymä sieltä merelle päin on illalla aivan mieletön - pilvet tanssivat niin allamme että päällämme, punaisen auringon laskeutuessa horisontissa kimmeltävään tyyneen valtamereen. Ainoana miinuksena retkessä on se, että laitoin upouuden, kalliin telttani nurmelle, jossa asui jonkin sortin ärhäkänlaisia muurahaisia, jotka söivät sormenmentäviä reikiä teltan pohjaan. Voit kuvitella öisen herätyksemme, kun tuhannen muurahaista ryömi jalkopäässämme. Kyseiset vekkulit myös tunkeutuivat kaikkialle rinkkaani, ja söivät myös joihinkin paitoihini reikiä. Jostain syystä kaikki tämä kohdistui minuun - ystäväni Nicklas, jolla oli toinen teltta halvalla, mutta vahvalla pressupohjalla, oli täysin vahingoittumaton öisestä hyökkäyksestä. En siis agressiivisista rikollisista tiedä, mutta muurahaiset olivat vaarallisin asia, jonka kohtasin El Salvadorissa. Aamulla kävimme huiputtamassa Santa Ana- tulivuoren, jonka kraaterissa kuplii sulfurijärvi. Koska aiemmin turisteihin kohdistui niin paljon aseellisia hyökkäyksiä (aiemmin on 2012, jonka jälkeen ketään ei päästetä nousemaan ilman aseistettua poliisia), saimme mekin ikioman poliisimme kävelemään kanssamme tulivuoren huipulle, joka on kaikkiaan vain parin tunnin edestakainen retki. Silti Santa Ana on koko El Salvadorin korkein tulivuori, ja toiseksi korkein huippu noin 2400 metrin varrellaan.

Henkilökohtainen poliisimme Santa Analle noustessa

Santa Anan sulfurikraateri

Nousu Santa Anaan

Auringon lasku merelle päin

Auringonlasku Campo Bellosta nähtynä, takana Izalcon tulivuori

Tavaroiden pelastamista verenhimoisten muurahaisten hyökkäykseltä

Ulkomaalaisten kesken melko tuntematon, mutta ehdottomasti suositeltava kohde on Conchagua- tulivuori La Unión- kaupungissa lähellä Hondurasin rajaa. Kaupungissa yleisesti tunnettu henkilö "El Chino" eli kiinalais-salvadorilainen mies, joka asui suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa, on rakentanut tulivuoren huipulle leirintäalueen, jonne hän kuljettaa vierailijoita lava-auton perällä. Edestakainen retki kustantaa 15 dollaria per henkilö sisältäen leirintäalueen 'vuokran'. Ylhäältä on ainutlaatuinen näkymä merelle, jossa voi yhdellä katsauksella nähdä El Salvadorin, Hondurasin ja Nicaraguan. Pitemmittä puheitta suosittelen priorisoimaan tämän kohteen, mutta teltan lisäksi muuta yöpymisvaihtoehtoa ei toistaiseksi ole, mutta tähänkin on tulossa tulevaisuudessa muutosta muutaman vuokramökin valmistuessa.

Näkymä Conchagualta

Yksi monista kyydeistä lava-auton perällä

Hyvin harva turisti vierailee San Salvadorissa, maan pääkaupungissa, ja ymmärrän tämän. Se listataan usein maailman vaarallisimpien kaupunkien joukkoon, ja on oikeastaan koko maan rikollisuuden ydin. Niin pahamaineinen kuin tämä kaupunki onkin, on muistettava, että sielläkin on hyviä ja huonoja alueita. Hyvillä alueilla sopii kävellä vaikka yöllä - huonoja alueita on vältettävä päivin ja öin. Majoituimme hostellissa Flor Blanca- nimisessä lähiössä kävelymatkan päässä keskustasta, jossa oli ihan sopivaa kävellä myöhään illalla syömään ravintolaan, vaikkei kadulla ollut ketään. On totta, että San Salvador ei välttämättä ole turistille miellyttävin paikka vierailla, ellei ole mukana paikallista, joka tuntee kaupungin hyvin. Tallustellessa pitkin keskustaa saa aimo annoksen pakokaasua, ruuhkia ja melua osakseen. Voisinkin kuvailla kaupunkia parhaiten siten, että sinne on ripoteltu pieniä helmiä, joita on hankala yksin löytää ilman osaavaa paikallista. Kaikesta huolimatta se on maan pääkaupunki, joka on poliittinen ja kulttuurillinen keskus - näin ollen sieltä voi myös löytää enemmän kulttuurillisesti mielenkiintoista tekemistä, kuin mistään muualta maasta. Tutustuin sohvasurffauksen kautta nuoreen paikalliseen poikaan, joka esitteli muutamia salaisuuksia, joihin turisti ei ehkä pääse kosketuksiin - miten paikalliset viettävät aikaansa pääkaupungissa. Oli mahtavaa kiitää keskellä yötä autolla ympäri kaupunkia, jonka kadut kaikuivat tyhjyyttään - se vaikutti ihan toiselta paikalta kuin se, jonka saasteita hengitin päivällä talloessani kilometritolkulla pitkin keskustaa.  Ja söin tietenkin parhaimmat pupusani korkealla kukkulalla, josta voi nähdä koko kaupungin valot. Neuvoni onkin: ei välttämättä kannata mennä, ellei ole paikallista ihmistä mukana, jolla on auto käytettävissä, tai joka muuten osaa hyvin liikkua siellä. 

Naisten marssi San Salvadorissa

Loppusanat

Tähän loppuun on vielä sanottava, että vaikka turisti pystyy nauttimaan melko turvallisesti El Salvadorista, ei se kaikille ole turvallinen paikka asua. Maassa on noin 60 000 aktiivista jengiläistä, ja kun otetaan mukaan heidän perheensä ja sukulaisensa, on noin puoli miljoonaa salvadorilaista jollain tavalla kytköksissä jengeihin. Ja vaarallisimmassa osassa ovat juurikin ne, jotka ovat kytköksissä, tai jotka taloudellisen tilanteensa vuoksi joutuvat asumaan alueella, joka on jengien kontrollin alla. Monille vaihtoehdot ovat joko liittyä jengiin, kuolla tai paeta. Eikä aloittaminen nollasta toisella puolella maata, jos sinulla ei ole mitään resursseja, ole helppoa. Monelle varakkalle tai yrittäjälle kidnappauksen tai kiristetyksi tulemisen riski on päivittäistä, ja he tuntevat olonsa turvalliseksi vain piikkiaitojen sisällä tuhansien aseistettujen turvamiesten varjellessa maata. Ja niitä sitten riittää joka kulmaukselle - pelkästään huoltoasemalla saattaa olla neljä aseistettua turvamiestä. Vaikka siis antamani kuva maasta onkin varsin ruusuinen, ei se kaikille ole todellakaan näin ruusuinen - mutta tämän ei pitäisi estää turisteja vierailemasta maassa.