keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Paluu Latinalaiseen Amerikkaan - Mayojen valtakunnassa

"Tervetuloa Miamiin, paikallinen kellonaika on 8:20 ja lämpötila 39 celcius astetta". Astuessani lentokoneestani ulos ja tuntiessani tuskastuttavan kuuman ja kostean ilman kasvoillani tiesin, että nyt sitä taas mennään, olen kaukana kotoa. Määränpääni on Guatemala - väliamerikkalainen pieni valtio, joka kutsui minua luokseen jahtaamalla unelmatyötäni. Minulla oli 16 tunnin vaihtoaika. Tämän ajan "normaali ihminen" ehkä kuluttaisi nukkuen lentokentällä tai lentokenttähotellissa. Epänormaali ihminen jättää repun lentokentälle ja ottaa bussin Miami Beachille. Bookkasin halvimman hostellin biitsiltä noin 15 euron hintaan. Kellon ollessa jo 10  tajusin, ettei minulla ole hajuakaan, missä minun pitää jäädä pois bussista. Päätin kysyä kanssamatkustajilta englanniksi, jolloin sain vastaukseksi espanjaksi "anteeksi mitä?". Unohdin, että olen Miamissa, jossa vallitseva kieli on espanja. Olin kuin kotonani. Join oluen ja juttelin satunnaisten jamaikalaisten kanssa. Yritin nukkua tuskastuttavan kuumassa huoneessa, heräten puolen tunnin välein tarkastamaan, joko on aamu. Kello 5:30 Miami Beach kutsui minua valloittavalla auringonnousullaan, sekä satunnaisella kulkijalla, joka myi kokaiinia.  En ostanut. Sen sijaan söin taskuuni liiskaantuneen lentokone-korvapuustin ja palasin lentokentälle.



Kaarrellessamme Guatemala Cityn yläpuolella vatsani täyttyi perhosista. Siinä se on, minun rakastama maanosani, jalkojeni alla, todellisena. Tulivuoret kohosivat järvien ympärillä, muodostaen vihreän ruohomaton, joka katkui silmänkantamattomiin. Lopulta allani levisi Guatemala Cityn kaupunki, jonka keskustassa kohosivat korkeat kerrostalot, ja sen ympärillä laajalle leviävä asutus. Kaupunki luokitellaan usein maailman kymmenen vaarallisimman kaupungin joukkoon johtuen korkeasta murhaluvustaan ja väkivaltaisista huumejengeistä, jotka kansoittavat useita kaupungin lähiöitä. Tämä tekee siitä ehkä hieman epämiellyttävän kaupungin saapua maahan. Saavuin yhdessä tulevan espanjalaisen kollegani Rafan kanssa, joka sai minut kaikesta huolimatta rentoutumaan. Lentokenttä on todella pieni: saapuneiden terminaalia ei ole periaatteessa ollenkaan. Saatuani passini leimattua päädyin suoraan vilisevälle kadulle, jossa sadat ja sadat ihmiset ottivat vastaan kylttien ja paperilappujen kanssa maahan saapuvia perheenjäseniään, tuttujaan ja yrityskumppaneitaan. Heidän joukossa parveili joukko taksikuskeja, joista yksikään ei herättänyt meidän luottamusta. Lopulta päädyimme toiselle puolelle katua, jossa rehellisen näköinen kaveri nojaili autoonsa. Noin kymmenellä eurolla pääsimme seuraavaan kohteeseemme, "ykkösluokan" bussifirman terminaaliin. Matkalla juutuimme puoleksi tunniksi ruuhkaan, jolloin pakokaasu puski taksin sisään. Turvavyö oli rikki. Ikkunasta myytiin perunalastuja. Joku soitti musiikkia liian lujaa. Latina-Amerikkalainen todellisuus vakuutti minulle, että olen palannut "kotiin".




Guatemalassa bussit ovat normaalisti Yhdysvalloista tuotuja vanhoja keltaisia koulubusseja, jotka eivät enää täytä päästödirektiivejä. Nämä bussit päätyvät työpajalle, jossa ne tuunataan kirjavilla väreillä, vilkkuvaloilla ja puskureilla mahdollisimman näyttäviksi. Sisälle asennetaan suuret kaijuttimet ja laajakuvatelevisio, josta voi seurata elokuvia ja musiikkivideoita, volyymin ylittäen reilusti kaikki direktiivit. Kaiken tämän jälkeen kukaan ei uskalla enää kutsua tätä liikkuvaa soittorasiaa nimellä "koulubussi", vaan se on täysiverinen, voimakas ja urhoollinen kulkuneuvo täynnä asennetta, raivaten tietään läpi liikenteen kovaäänisellä torvellaan. Tämä kulkuneuvo ei kuitenkaan ole ehkä suositeltava juuri maahan tulleelle, sillä se ahdetaan niin täyteen ihmisiä ja eläimiä (totta) kuin sen vain voi saada. Tämän takia "gringot" ovat alkaneet kutsua sitä "chicken bussiksi", sillä bussissa on usein eläviä kanoja. Matkatavarat sidotaan bussin katolle. Me otimme "ykkösluokan" bussin, joka muistutti jo oikeaa bussia, vaikkakin vastaisi Suomessa huonomman luokan lähiliikennebussia liian ahtailla penkeillä. Jos taivutat penkkiä taakse, on se jo takana olevan sylissä. Bussiasema vaikutti ahtaalta autokorjaamolta, johon oli kirjoitettu englanniksi "first class". Yläkerrassa oli sentään penkkejä ja pienestä putkitelevisiosta pyöri "Villi tusina"- elokuva. Bussiin astuessa suoritetaan turvatarkastus aseiden varalta. Noin 200 kilometrin matka tulevaan kotiini, Quetzaltenangoon eli Xelaan, kesti noin 3 ja puoli tuntia johtuen jatkuvasta ruuhkasta.  Ruuhkattomillä pätkillä bussi sentään kiri aikataulua kiinni kiihdyttämällä laittomiin lukemiin. Loppupäästä kiidimme liki 3000 metrin korkeudessa pilvien ja sumun heikentäen näkyvyyden liki nollaan.



Selvittämällä Guatemalan taustaa pystyn samalla selvittämään, miksi kyseinen firma on Guatemalassa, mitä he tekevät, ja mikä minun roolini on. Vasta 20 vuotta sitten kirjoitettiin rauhansopimus liki 40 vuotta kestäneen verisen "sisällissodan" jälkeen, jota käytiin hallituksen (parhaimmillaan puoli miljoonaa paramilitaristia) ja "kapinallisten vasemmistoryhmien" välillä ( muutama tuhat alkuperäisasukasta ja maamiestä). Tuloksena noin 200 000 alkuperäisasukasta ja maamiestä tapettiin tai he katosivat "mystisesti".  Menemättä turhaan yksityiskohtiin, on selvää, että maan kehitys rajoittui huomattavasti kyseisen 'sodan' takia, jonka vuoksi se luokitellaan yhdeksi Latinalaisen Amerikan köyhimmistä maista. Kun päälle laitetaan äärimmäisen korruptoitunut hallitus ja huumejengit, on sopiva soppa kehittynyt. Kaikesta huolimatta Guatemalalla on suuri määrä potentiaalia luonnonvarojen ja kulttuurillisen rikkauden muodossa, jotka täytyy vain osata valjastaa käyttöön. Sodan päätyttyä monet maat investoivat Guatemalaan, jolloin syntyi kulttuuri, että maa on riippuvainen rikkaiden maiden lahjoituksista. On hyväntekeväisyysjärjestöjä katulapsille, sodassa leskeksi jääneille intiaaninaisille, kulkukoirille ja ties mille - vaikka se kuulostaakin mahtavalta, se loi yhä enemmän ajatusmaailmaa, että guatemalalaiset ovat täysin avuttomia ja kykenemättömiä elämään ilman ulkomaanapua. Jopa he itse oppivat, että kyllä ulkomaalaisilta aina saa rahaa elääkseen.

Vastakohtana filantrooppisille hyväntekeväisyysjärjestöille syntyi Alterna: yritys, joka auttaa edistämään yrittäjyyttä Guatemalassa, uskoen, että guatemalalaiset itse osaavat parhaiten viedä omaa maataan eteenpäin.  Täällä periaatteessa kukaan ei voi lainata rahaa, ellei tämä ole hyvätuloinen, koulutettu yms - eli noin 3 % maan asukkaista. Eli periaatteessa sinun on oltava rikas, jotta voisit lainata rahaa. Hallituksella ei ole varaa investoida yrittäjyyteen (raha hallituksessa mystisesti katoaa). Alterna tarjoaa mahdollisuuden kaikille, riippumatta tulotasosta tai koulutuksesta, saada apua yritysideansa kehittämiseen ja jopa rahoitukseen. Alterna ei ole pelkästään yrityskiihdyttämö, joka auttaa liiketoimintamallien kehittämisessä, vaan tukee koko prosessin ajan, kasvattaen yrityksiä. On otettava huomioon, että täällä kaikki eivät osaa edes lukea. Maassa on yli 20 virallista kieltä, vaikka suurin osa osaakin espanjaa. 'Yrittäjyys' on tapa selviytyä hengissä, eivätkä he tiedä mikä on strategia, kilpailu tai liiketoimintamalli. Tämän vuoksi jokainen yritys on köyhä replikaatio toisistaan - esimerkiksi yhdellä kadulla on viisi pyöräkorjaamoa, toisella viisi tortillaleipomoa, kolmannella viisi lakitoimistoa ja neljännellä viisi penkkipäällystämöä. Kaikki tekevät yhtä tiettyä asiaa, tismalleen samalla rahalla, tismalleen samoilla hinnoilla. Innovaatio on sana, jota ei tunneta.  He eivät voi kasvaa, sillä heidän tulot riittävät juuri yrityksen ja perheen pyörittämiseen, rahaa ei ole investointiin, eikä lainaan ole mahdollisuutta. Kysymys onkin, miten tällaisessa tilanteessa talous voi kasvaa?

Näkymä asuntoni katolta

Keskuspuisto

Toivon, että seuraavan kuuden kuukauden aikana opin elämän iloista ja suruista väli-amerikassa, yritysten kasvattamisesta latinalaisessa amerikassa, sekä itsestäni. Viikko on kulunut, enkä voi uskoa, mitä kaikkea se pieni aika on tuonut mukanaan. Tähän mennessä asumistani latinokaupungeista voin huoletta sanoa, että Xela on niistä viihtyisin asua. Vaikka tämä onkin huomattavasti köyhempi maa kuin Argentiina tai Ecuador, on se kompaktin kokonsa vuoksi turvallinen ja elämäntäyteinen kaupunki. Asun kaksi korttelia ydinkeskustasta, joka koostuu vihreästä puistosta kehystettynä kolonia-aikaisilla rakennuksilla. Viidentoista minuutin kävelymatkan päässä on työ, kuntosali, kauppahalli, yöelämän keskus, ravintolat - periaatteessa kaikki. Elämäni täyttyy maailman leveimmistä hymyistä, jotka tulevat suoraan sydämestä. En voisi enempää sanoa, että valitsin oikein lähtiessäni tänne. Kertokoon blogi jatkossa, mitä kaikkea Guatemala minulle opettaa. Tähän mennessä voin sanoa, että matkailuviraston pelottelukirjeet kannattaa heittää jorpakkoon - pääkaupungin ulkopuolella tämä on suhteellisen turvallinen maa elää ja kokea, kunhan ottaa huomioon kontekstin, jossa maa elää.

Firman tervetuliaisjuhlat

Aamuinen Zumba- sessio. Hinta on noin 80 centtiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti