sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Elämää maailman keskipisteessä: vähän liian lähellä todellisuutta.

Tarkoitukseni Ecuadorissa oli elää kuin ecuadorilainen. Elää normaalissa lähiössä - ei ulkomaalaisten kansoittamassa La Mariscalissa tai La Florestassa - syödä sitä mitä paikalliset, käyttää julkista liikennettä ja julkisia palveluita. Lopulta olin vähän liiankin lähellä quiteñan elämää.

Vanhaa kaupunkia


Päätin asua kuin keskituloinen, normaali quiteña. Eli siis suhteellisen köyhä quiteña. Tätä edesautti huomattavasti 300 euron kuukausipalkkani, jolloin minun ei tarvinnut esittää olevani keskituloinen quiteña. Päädyin asumaan La Tolaan, joka ensinäkymältä on upea, romanttinen, antiikkinen asumalähiö, mutta auringon laskiessa minulle alkoi pikkuhiljaa paljastua, miksi hämmästytin monet paikalliset kertoessani asuvani La Tolassa. Jo seitsemän jälkeen saa kävellä suhteellisen ripeään tahtiin ja yhdeksän jälkeen kaduille ei oikeastaan ole asiaa. La Tola on kauneudestaan huolimatta pahamaineinen juoppojen ja roistojen lähiö, joka on onneksi viimeaikoina siistiytynyt huomattavasti ja päiväsaikaan täysin turvallinen, jos ei kävele turistin näköisenä järjestelmäkamera kaulassa. Ruokakauppoja tai ravintoloita ei ole, ainoastaan aamulla auki oleva kauppatori ja pari vihennesmyyjää ja maitokauppa, sekä pari naapuria käristää kanaa, maissia ja platanoa kadulla myytäväksi jos tulee nälkä (joista kana linssien kanssa on superherkullista). Joudun pitämään ikkunaani auki yötä päivää sillä huoneessani on ilmeisesti kosteusongelmia ja siellä alkaa haista pahalle jos ovi ja ikkuna on kiinni. Ikkunassani on kalterit, eli sieltä ei mikään kissaa suurempi tule sisään (kulkukissa on tullut kerran sisään). Tämän vuoksi kämpässäni on melko kylmä, noin 15 astetta. Kaikesta huolimatta La Tolasta on yksi Quiton upeimpia näkymiä. Tässä pari kuvaa kämppäni ikkunasta ja pienestä puutarhastani. Vuokraa maksan n. 80 euroa. Rakastan La Tolaa.

Asuntoyhtiön puutarha

Kämppä sisältä ja kämppikseni Juanjo

Asun keskellä olevassa taloyhtiössä, edessä alimmassa kerroksessa.

Näkymiä aamulla ovesta ulos astuttaessa


Edelleen näkymiä taloyhtiön pihasta


Kuva minun kadulta 8 illalla - ei ole montaa kadunkulkijaa.


Quito. Korkeutta 2800 metriä, ympärillä pari aktiivista tulivuorta, joka päivä sataa vettä, sää vaikuttaa Suomen syyskuulta. Pitkula, pituutta etelästä pohjoiseen liki 50 kilometriä, julkisilla tämän taittamiseen voi kulua 3 tuntia. Nyt voitte kuvitella pakokaasujen määrän tässä laaksossa olevassa miljoonakaupungissa. Vanha kaupunki yksi maailman upeimpia, lueteltu maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Vaikka en voisi kuvitella asuvani Quitossa ainakaan vuotta pidempään, on se todella vaikuttava ja upea kaupunki.





Olen siis töissä, tarkoituksenani parantaa vaatefirma Disenforman suunnitteluprosessia ilman suuria saavutuksia, sillä kenelläkään ei ole aikaa puhua kanssani. Olen ainakin oppinut soveltamaan yliopistossa oppimiani taitoja sekä espanjan ammattisanastoa. Työkaverini ovat kaikki minun ikäisiä ihania tyttöjä, tosin kaikki jo perheellisiä, joten olemme siinä mielessä vähän eri ulottuvuuksista. Erityisesti sympatiani saavat naapurifirmojen vartioijapojat, jotka ovat jo hyvin tietoisia blondin tulokkaan työajoista ja viideltä odottavat kaikki rivissä kysyäkseen kuulumisiani ja toivottaakseen hyvää päivänjatkoa. Ecuadorilaiset ovat kohteliaita ja tuntuvat arvostavan naisia huomattavasti argentiinalaisia enemmän, mutteivät epäröi hetkeäkään kysyä puhelinnumeroa tai pyytää ulos.

Olen viettänyt ensimmäisen viiden viikon aikana noin 60 tuntia julkisissa liikenevälineissä, eli trolessa, ecovíassa, metrobussissa ja muissa lukemattomissa busseissa jotka kulkevat reittejä, jotka kulkevat vain suusta suuhun tietona. Ensimmäisenä päivänä yhdensuuntaiseen työmatkaani kului 2,5 tuntia, mutta oppimiskäyrävaikutuksen ansiosta kolmen viikon kuluttua tähän kului enää 50 minuuttia, josta paremmaksi ei voi enää päästä. Myös mukavuus parani: en joudu enää käyttämään "metroa" (joka on oikeasti bussi) enkä trolea (eli johdinbussia), joihin sisäänpääsy ja ulospääsy on täynnä väkivaltaa ja voimankäyttöä. Trole- asemalla on noin sadan hengen siisti jono odottamassa kärsivällisesti trolen saapumista. Kun trole saapuu, jono hajoaa ja kaikki 100 ihmistä yrittävät päästä yhtä aikaa sisään, jolloin jalkoihin jääneitä ei säälitä. Kaikki haluavat kotiin, joka voi olla kahden tunnin trolematkan päässä etelä-Quitossa. Jos et käytä väkivaltaa ja etuile jonossa, et tule ruuhka-aikaan pääsemään sisälle. Yksi eniten kuultuja lauseita onkin "por favor, dejen las puertas a cerrar, ya no hay más espacio" trole- kuskin suusta, jossa tämä pyytää, etteivät matkustajat tunge sisään niin, etteivät ovet mahdu sulkeutumaan. Pyrkiessä ulos on pyristeltävä vastavirtaan, jolloin tyypillinen selitys myöhästymiseen onkin "en päässyt ulos trolesta/metrosta". 

Kuva yliopiston pihasta


Huolimatta siitä, että vietän 10 tuntia päivässä töissä, kukoistaa sosiaalinen elämäni. Jo ensimmäisellä viikolla tutustuin lukuisiin ihmisiin ja muodostin ystäväpiirini, johon kuuluu Quitossa töissä olevia ulkomaalaisia ja myös melko paljon paikallisia. Oli upeaa saada kavereita useista eri ympyröistä, joista yksikään ei ole insinööriopiskelija. Lähden ulos parhaimmillani viisi kertaa viikossa nauttimaan dollarin oluita suttuisessa lempibaarissani Quiton yöelämän keskuksessa eli La Fochissa (joka muistuttaa liian paljon Buenos Airesin Plaza Serranoa), kuuntelemaan yliopistopoikien musisointia tai tanssimaan salsaa. Ecuadorilaiset pojat pyörittävät paljon argentiinalaisia latinoveljiään nopeammin ja salsa käykin jo urheilusta. En tunne yhtään ecuadorilaista, joka ei osaa tanssia. Olen siis hyvin tyytyäinen elämääni Quitossa, jossa olen tottunut hyppäämään kyytiin liikkuvaan bussiin, valitsemaan ryöstämisen ja auton yliajamisen väliltä jälkimmäisen juostessani tien yli autoja väistellen narkkareiden suosiman alikulun sijaan, tinkimään taksikuskin kanssa taksasta (seitsemästä taalasta kahteen taalaan), ja kuljettamaan rahaa rintaliiveissä. Tämä on tavallisen quiteñan arkipäivää, ei sen rikkaan quiteñan, joka asuu Cumbayan yksityisessä lähiössä lukkojen takana omassa kuplassaan ajellen amerikkalaisella autollaan, kuunnelleen amerikkalaista musiikkia ja kuluttaen dollareitaan ostoskeskuksessa Mäkkäriin, Kentucky Fried Chickeniin ja Starbucksiin ja loistaen sillä, että opiskelee yksityisessä San Fransiscon yliopistossa (jossa myös minä olen kirjoilla).

Muutamia Quiton ympäristössä olevia tulivuoria

Keskustasta voi lähteä patikoimaan 4800 m korkeuteen Rucu Pichinchalle.

28 km patikointi keskustan kupeessa.

Vaikka asun valtavassa miljoonakaupungissa, on luonto lähellä. En ole viettänyt yhtään viikonloppua Quitossa, vaan aina lähdin jonnekkin lähialueille tutkimaan joko sademetsiä, vuoria tai kraatereita. Näistä matkoista voin kertoa jatkossa lisää, jokainen on ollut ainutlaatuinen ja upea. Ecuador ylitti kaikki odotukseni enkä voi uskoa, miten nopeasti aika täällä on kulunut.